Big Brother Suomen ainutlaatuinen tilaisuus

BB_kuvitus1

Big Brother Suomella on nyt edessään ainutlaatuinen tilaisuus näyttää, mihin se pystyy. Mutta ensin sen pitäisi ratkaista kaksi isoa ongelmaa. Tätä ja muuta bb-hömppää pohdin seuraavaksi. (Varoitus: Jos karsastat tosi-tv:tä, suosittelen, että lopetat lukemisen välittömästi.)

Jos kaikki olisi mennyt niin kuin piti, Suomen ohjelmatarjontaa rikastuttaisi ja vihastuttaisi pian kymmenes kausi Big Brother Suomea. Mutta tämä ei olekaan tavallinen vuosi. Tämä on välisäiden vuosi, laimeiden ilmojen ja mitäänsanomattomien tihkusateiden vuosi. Ehkä myös pohdinnan vuosi.

Toukokuun alussa osa tosi-tv-faneista saattoi pettyä, kun tuotantoyhtiö ilmoitti, että Big Brother Suomea ei esitetä televisiossa tänä vuonna. Suomen BB:tä on esitetty kymmenen tuotantokautta aina vuodesta 2005 asti, kunnes BB-tuotanto päätti pitää taukoa. Olin lähes huojentunut, vaikka pieni osa minusta olikin harmissaan.

Huojennus ei johtunut siitä, että ohjelmakartta olisi ilman BB:tä jotenkin parempi, puhtaampi ilman epäonnistuneita ihmiskokeita. Ei, ja tästä päästäänkin harmistukseen. Suorastaan odotan ilmoitusta siitä, että BB Suomi palaa ruutuun. Todennäköisesti ohjelma palaa tauolta 2016 ja – jos odotukseni täytetään – se palaa entistäkin ehompana. Tai oikeastaan ihan vain ”ehompana” ilman mitään määritteitä. Jos lähdettäisiin liikkeelle siitä.

Suomen BB ei ole ollut kuin pakollinen lainaformaatti vailla kunnianhimoa tai taitoa. Tuotantoyhtiö on luottanut siihen, että suomalaisnäkemys ohjelman alkuperäisestä ideasta riittää. Eli että koe-eläinlaboratoriomaiset kulissit ja ryhmä julkisuuden- ja seikkailunhakuisia ihmisiä riittävät. No, eivät tietenkään riitä. Siitä ovat kertoneet myöskin kehnot katsojaluvut. Ohjelmaa seuranneet kommentoivatkin BB:n Facebook-sivuilla taukoa hyväksi uutiseksi, sillä viimeisimmät tuontantokaudet ovat olleet katselijoiden mielestä ”väsyneitä”. Termi on oikein osuva.

Suomen BB on todella ansainnut kaiken sen arvosteluryöpytyksen, jonka se on osakseen saanut. Kyseessä on nimittäin formaatti, josta voisi oikeasti saada jopa jotain irti. Mielestäni tosi-tv on onnistuessaan edelleen yksi vastustamattomampia ohjelmaformaatteja. Mutta ei tässä tapauksessa. Big Brother Suomi on tuotantokausi toisensa perään epäonnistunut.

Sen verran peukkua on nostettava puoleen väliin, että BB on sentään taistellut itsepintaisesti ohjelmakartalla kaikki nämä vuodet. Ehkäpä ohjelman taustatekijät ovat laskeneet ohjelman olleen jollain mittakaavalla kannattava – kyllä kehnokin kelpaa, kun sillä on kaikkien ohjelmien kesken suuremmassa kokonaisuudessa joku merkitys.

Suomessa tuotetaan hyvää tosi-tv:tä ja dokumentaarisia seurantaohjelmia olivatpa ne lainaformaatteja tei eivät, kuten Ensitreffit Alttarilla. Siksi olen ollut jotenkin järkyttynyt Big Brother Suomea tuottaneiden yllätyksettömyydestä.

Kun itse ei osata, voi ottaa mallia. Jos suomalaiset BB:n tuottajat haluaisivat olla fiksuja, he ottaisivat mallia esimerkiksi Englannista tai USA:sta. Se, mikä erottaa suomalaisen BB:n brittien ja jenkkien näkemyksestä, on juuri näkemyksen puuttuminen. Kun on kymmenen tuotantokautta takana, ei perusasetelma pelkästään riitä.

Perustelen tätä tuoreimpien tuotantokausien pika-analyysillä, joka valitettavasti turvautuu yleistyksiin: Kaoottisissa tunnelmissa vaappuvat ihmiset sättivät toisiaan, koska isoveljellä eivät riitä paukut pienten paimentamiseen, eikä riittävään kanssakäymiseen kilpailijoiden kanssa esimerkiksi päiväkirjahuoneessa.

Suomen BB:llä on kaksi suurta ongelmaa:

1. päiväkirjahuoneen kehnot keskustelut ja riittämätön jälkipuinti

2. kilpailullisen ulottuvuuden piilottelu ja juonittelun estäminen

Jenkkien versiossa hyödynnetään täysin kilpailullista ulottuvuutta. Siinä kisaajat saavat juonitella niin paljon kuin ehtivät, muodostaa liittoutumia toisiaan vastaan ja vääristellä totuutta aina uudelleen ja uudelleen. Tarkoituksena on tietenkin keplotella itsensä voittoon sosiaalisin keinoin – arveluttavin sellaisin. Milloin siellä vannotaan kuolleen mummon nimeen, milloin puolison ja lasten kautta. Koko formaatin toteutus perustuu itse asiassa tähän älyttömään ja läpinäkyvään pelaamiseen.

Sosiaalisen kanssakäymisen säröjä ja jopa sen karuja puolia esittelevä show ei voi jättää juonittelua ulkopuolelle. Eikö juonittelu kuulu luonnollisena osana ryhmädynamiikkaan? On täysin paradoksaalista, että Suomen tapauksessa päivästä toiseen näytetään alkoholinhuuruista öykkäröintiä, mutta juonittelu on suvaittu ainoastaan muutamissa poikkeustapauksissa.

Mitä tulee kilpailuihin, on Suomen BB:ssä menty sieltä, missä aita on notkollaan ja pahasti. Jenkkien versiossa yhteiskilpailut ovat vaatineet toteutustiimiltä suunnittelua etukäteen, vaikka kilpailun ajatus olisikin niin ikään jopa hölmö. Itse asiassa koukuttavia kilpailuja kierrätetään tasaisesti ohjelmasta toiseen. Yllätyksettömyys kuitenkin tässä tapauksessa toimii, sillä pienillä muutoksilla ja vaihtelevilla puitteilla kilpailuja on mukava seurata. Rakenteellisesti kilpailut toimivat, eikä numeroa synny turhanpäiväisistä patsasteluista tilanteissa, joissa kilpailijat eivät esimerkiksi ymmärrä ohjeistusta. Tältä katsojat on säästetty.

Brittien versiossa taas päiväkirjahuoneen keskustelut ovat ehdottomasti ohjelman parasta antia. Siinä isoveljen roolissa kuullaan poikkeuksetta taitavia keskustelijoita, joiden avustuksella – joskus ilmankin – kilpailijat pääsevät suorastaan irti: Voi sitä spekuloinnin, itsereflektoinnin ja analysoinnin määrää. Se on vähintäänkin viihdyttävää. On täysin selvää, että kilpailijoiden käytöksen puiminen sekä tv-katselijan että itse kilpailijoiden puolesta, on ohjelma kannalta olennaista. Tästä pitäisi ottaa enemmän irti. Kilpailijoiden käytöksen puimisessa ei ole kysymys pelkästään viihteestä. Tällä on myös ”kasvatuksellinen” merkitys. Kilpailijat elävät täysin normaalista poikkeavissa olosuhteissa (suljettu rajallinen tila, ryhmä tuntemattomia ihmisiä, kaikki tekemiset ovat julkisia), mikä näkyy katselijoille puolestaan ylilyönteinä. Tämä konteksti saisi tapahtumien kertauskeskusteluissa näkyä selkeämmin.

Ei kukaan halua ahdistua pitkän työpäivän jälkeen tunnin verran televisiolähetyksessä kiukuttelevasta aikuislapsesta. Ja jos oikkuileva kilpailija on välttämättä muun materiaalin puutteessa jätettävä televisioversioon, voisi asian purkaa entistä selvemmin esimerkiksi juontajan tai ”tosi-tv-asiantuntijan” avustuksella. Kyllä, kannatan ehdottomasti asiantuntijoiden lausumia jopa tosi-tv-hömppään. Juonnoista tulikin mieleeni, että erityisesti Elina Viitasen juonto on ollut onnistunutta: sopivan napakkaa, maltillista ja asiallista.

Järjestys ja säännöllisyys ovat elementtejä, joita Suomen tuleva BB-tuotanto voisi tavoitella. Säännöllisesti toistuvat kilpailuelementit toisivat ohjelman runkoon järjestystä ja helpottaisivat näin ollen katsojan tehtävää. Juonittelun mahdollistaminen toisi ryhmädynamiikkaan uudenlaisia puolia, ja kilpailijoiden ylilyöntien jälkipuinti muistuttaisi realiteeteista.

Mitä pureskellumpi ohjelma on, sitä nautinnollisempi on katsojaelämys. Ja tästähän tv-viihteessä on loppujen lopuksi kysymys.

Big Brother Suomi, pyydän, tarttukaa historianne ainutlaatuiseen tilaisuuteen ja tehkää tosi-tv:n faneille palvelus ajattelemalla vähän pidemmälle seuraavalla kerralla. Ja isoveli, voisitko mitenkään prepata noita ihmissuhdetaitojasi päiväkirjahuoneen keskusteluja varten. Ei se ääni, vaan sisältö. Kiitos.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s